Mediataiteen teosten säilyttämisestä, osa I

Nykytaiteen museo Kiasman mediataiteen pitkäaikaissäilytyksen ongelmat on ratkaistu suurimmaksi osaksi audio- ja videoteosten osalta CSC:n Kulttuuriperintö PAS palvelussa, mutta palvelun ulkopuolelle jää kuitenkin joitakin teoksia, joille ei ole vielä pitkäaikaissäilytyksen ratkaisua.

Taidetta, joka ei päädy CSC:n palvelimille, voivat olla esimerkiksi ohjelmistopohjaisiset taideteokset, verkkoteokset tai interaktiiviset teokset. Toistaiseksi lukumäärällisesti tällaisia mediataiteen teoksia on vielä vähän, mutta kokoelman kasvaessa myös niidenkin määrä kasvanee. Mediataiteen teoksille on ominaista se, että ne ovat teoksina olemassa vain installoituina ja siten ne eroavat tässä suhteessa merkittävästi perinteisestä taiteesta. Esimerkiksi taulut, veistokset, valokuvat ja grafiikan teokset ovat aina taideteoksina olemassa ja tunnistettavissa, vaikka ne eivät olisikaan esillä yleisölle.

Tämän vuoksi mediataiteen pitkäaikaissäilyttäminen vaatii säilyttämiseltä erilaisia toimenpiteitä kuin perinteinen taide. Kansallisgallerian PAS projektin myötä huomasin, että kokoelmahallinnallisesti meillä on vielä kehitettävää mediataiteen teosten säilyttämisessä. Koulutusta tällä pienellä erikoisalueella Suomessa ei juurikaan ole, joten hain Danuben yliopiston Media Art Preservationin (MAPI) 2,5 kk kestävään koulutukseen, jossa asiaa käsiteltiin syvällisesti useiden eri mediataiteen medioiden olemuksiin pureutuen. Koronan vuoksi koulutus pidettiin verkko-opetuksena 3 kertaa viikossa ja 2 tuntia kerrallaan. Osallistujia oli useilta eri mantereilta ja seitsemältä eri aikavyöhykkeeltä. Meidän opiskelijoiden tausta oli hyvin heterogeeninen, sillä konservaattoreiden ja kokoelmatyötä tekevien amanuenssien lisäksi joukossa oli myös mm. väitöskirjan tekijöitä, insinööri, tietojärjestelmä johtaja ja VR asiantuntija. Aikataulujen haasteista huolimatta koulutus onnistuttiin järjestämään erittäin onnistuneesti käyttäen Zoomia, Discordia ja Moodlea. Koulutuksen painopiste oli ohjelmistopohjaisten teosten analysoinnissa, joita tehtiin ryhmätöinä. Hyödyllistä oli myös oppia lisää analogisten videoiden erityispiirteistä ja säilyttämisestä.

Museoalan yleiset eettiset periaatteet teosten säilyttämisen kannalta ovat varsin velvoittavia. Nykyisin myös kestävän kehityksen näkökulma on noussut museoidenkin työssä yhä tärkeämmäksi periaatteeksi. Aikamme mediataidetta ei päädy julkisiin taidekokoelmiin suuria määriä säilytyksen haasteista johtuen sekä sen vuoksi, että vain isoimmilla ja alaan erikoistuneilla taidemuseolla on alueeseen erikoistuneita osaajia. Kovin usein mediataidetta säilyttävätkin vain taiteilijat. Kansainvälisesti viime vuosina dokumentoinnin merkitys on noussut keskeiseen osaan teosten säilyttämisessä. Jotta myös mediataidetta meillä säilyisi tuleville sukupolville, on alue otettava paremmin haltuun monin eri tavoin. On välttämätöntä tehdä yhteistyötä yli instituutioiden rajojen, tarvitaan mediataiteen konservointiin perehtynyt henkilö, on tehtävä teoskohtaiset säilytyssuunnitelmat ja teokset tulee dokumentoida viisaasti. Oman aikamme taide ansaitsee myös paikkansa julkisissa taidekokoelmissa säilytyksen ja ylläpidon haasteista huolimatta.

Kirjoittaja

Susanna Sääskilahti
AV-arkistosta vastaava amanuenssi Kansallisgalleriassa